En yleensä ole jäänyt harmittelemaan käymättä jääneitä keikkoja, mutta kesällä 1986 olisi pitänyt lähteä Provinssiin kuuntelemaan tätä bändiä - autolastillinen kavereita kävi, ollen täysin myytyjä, ja myös Ylen taltiointi oli mahtavaa kuultavaa. No, lohdutin itseäni ostamalla sen sijaan tämän levyn, joka sinänsä taisi olla vielä parempi sijoitus kuin päivä festareilla, koska se löytyy hyllystä vieläkin ja pääsee aina välillä jopa levylautaselle.
En tiedä, onko Skotlannin maaperässä tai vesijohtovedessä jotakin, joka saa maan muusikot tekemään tällaisia taistelulauluja - vai juodaanko siellä ehkä veden sijasta pelkästään viskiä - mutta tälläkin levyllä, Big Countryn debyytillä, huomion vievät ensiksi uljaat riffit, joiden ovela soundi johtuu bändin käyttämästä "säkkipillikitarasta" eli e-bowsta, ja sitten ylväät kertosäkeet. "Fields Of Fire", "Harvest Home", "In A Big Country" - joita lisäksi yhdistää sellainen suuri soundi jota juuri 80-luvulla niin rakastettiin. Tänään bändin sointi on ehkä vähän kumea ja vanhakantainen, mutta tunteen palo välittyy yhä niin kuin silloin kerran.
Toisaalta kaikkein kirkkaimmin loistavat sellaiset hillitymmät numerot kuten "Chance", jonka mollimelodia ja surullinen rakkaustarina yhtä hyvin voisivat olla pohjoisimman Euroopan toiselta laidalta. Kun keitokseen lisätään vielä nokkamies Stuart Adamsonin ihan mukiinmenevä ääni - silloin kun paatos ei kokonaan hukuta vivahteita - on lopputulos sellainen albumi, johon tulee palattua aina silloin tällöin. Kolmen ensimmäisen levyn jälkeinen tuotanto pääsi sitten minulta livahtamaan tutkan alta, mutta myöhemmin tehdyt yksittäiset havainnot antavat ymmärtää myös vähemmän tunnettujen 90-luvun albumien saattavan olla kannattavia hankintoja.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti