maanantai 3. syyskuuta 2012

167. Bruce Springsteen: The River (1980): Rock on tunnetta

"The River" kuuluu niihin levyihin, jotka aikoinaan avasivat nuoren Abba/Beatlesfanin silmät myös hieman rupisemmalle laululle ja soitolle. Se ei mielestäni ole edes Brucen paras levy (kts. tämän listan levy n:o 110) - toiseksi paras kylläkin - mutta tietyllä tavalla se on silti yksi suosikeistani jopa kaikkien rocklevyjen joukossa.

Asia, joka tekee tästä tuplasta kuolemattoman, on sen balladiosasto. En ole koskaan kuullut toista yhtä hienoa kokonaisuutta kauniita, koskettavia, liikuttavia lauluja kuin Pomon tälle levylle tekemät slovarit. "Independence Day" on tunnelmaltaan hieno tilitys sukupolvien välisestä kuilusta, "I Wanna Marry You" on kauneimpia kuulemiani rakkaudentunnustuksia, "Fade Away" on rosoinen avunhuuto, lopetusbiisi "Wreck On The Highway" taas yksi sellainen laulu, jonka pitää olla levyllä viimeisenä, koska sen jälkeen ei heti halua kuunnella muuta, ja intohimoisesti laulettu tragedia "Point Blank" taas olisi monen artistin tuotannossa se kirkkain helmi - se(kin) nostattaa kylmät väreet selkäpiihin, mutta sekin on vasta toiseksi paras.

Ja se taas johtuu siitä, että albumin nimibiisi "The River" - joka itse asiassa ei ole niin hidastempoinen, vaan enemmänkin tarinaltaan balladinomainen - on yksi hienoimpia koskaan levytettyjä lauluja. En ole siihen kyllästynyt yli kolmenkymmenen vuoden kuuntelun jälkeen, enkä vieläkään pysty esim. laulamaan sen mukana ilman että ääni meinaa pakahtua viimeistään B-osan kohdalla. Varsinkin Bruce itse onnistuu hyvin, osoittaen että hän osaa olla samalla jäntevä ja herkkä, ja hänen huuliharppunsa on oiva piste i:n päällä.

Räminäkin onnistuu, tietysti - mm. "Sherry Darling" on riemastuttava pala, ja "Cadillac Ranch" samin räimeen aatelia, mutta Springsteenin tuotannossa ne eivät samalla tavalla muodosta huippua kuin edellämainitut hitaammat esitykset - ja itse asiassa levyn pituus joskus kutsuu kuuntelemaan vain biisiä sieltä, toista täältä - mutta samalla se on kyllä tunnelmaltaan ehyt kokonaisuus, joka väittää tunteiden koko skaalan, ja etenkin sen, miten kyyneleet ovat aina lähellä, iloitessakin. Se on rockia parhaimmillaan - silkkaa tunnetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti