Tämä yhtye teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kaukana 80-luvulla, kun tulin ostaneeksi uran ensimmäiset viisi vuotta ja albumia loistavasti summaavan "Singles 45 And Over"-kokoelman, joka puolustaa paikkaansa vinyylistössäni yhtä ansiokkaasti vielä tänäänkin. Muutamia muitakin tuotoksia tarttui mukaan, ja tulin huomaamaan että 80-luvun loppupuolella ja 90-luvulla tehdyt, ehkä vähän vähemmälle huomiolle jääneet albumit ovat nekin päteviä tapauksia.
Tätä levyä en ole sen ilmestyessä nähnyt missään levykaupassa, edes Anttilan alehyllyssä, mutta sen sijaan se löytyi joitakin aikoja sitten huuto.netistä, ja oli kyllä todella hintansa arvoinen hankinta. Homman nimi on vieläkin pop, useimmiten hyvin sävelletty, oivaltavasti sanoitettu ja loistavasti sovitettu sellainen; kitara- ja kosketinosia tai vaikkapa kuoropätkiä löytyy joka lähtöön, lauluäänet ovat hallussa ja kokonaisuus kuulostaa samalla aikaa sliipatulta ja elävältä, tiukalta ja ilmavalta.
Aloitus "Electric Trains" on juuri sellainen popveto, joita ei monikaan yhtye maailmassa saisi aikaan, "Walk Away" hitaampi mutta painokas, vähän Del Amitrin (toisen popsuosikkini) mieleen tuova esitys, "This Summer" sellainen kitaravetoinen poplaulu, joka antaa aihetta epäillä että muuan Per Gessle on hakenut innoituksensa näiltä jätkiltä, ja "Got To Me" ilmavampi, surumielien keskitempoinen popkappale joka olisi kuin kotonaan vaikkapa Beatlesin levyllä.
Itse asiassa koko levy tulvii sellaisia pakottoman kuuloisia esityksiä, jotka ovat "beatleaanisia" sikäli, että onnistuvat kuulostamaan kepeiltä olematta pelkkää höttöä - aivan kuin tässä livautettaisiin ajanvietteen lomaan ajatuksia. No, vaikka tämä ei ehkä ole tiedettä, filosofiaa tai edes taidetta, niin kunnon laatuviihdettä ainakin, niinkuin Fab Four aikoinaan.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti