Madonnan Helsingin keikan kunniaksi haluan tällä kertaa esitellä erään viime vuosikymmenten merkittävimmistä poptähdistä, joka on kulkenut omia polkujaan ja uurtanut uria omalla tinkimättömällä tavallaan koko pitkän uransa ajan. Mutta en kyllä tarkoita nti Cicconea, vaan erästä hra McManusta.
Elvis Costellon tuotanto hakee laajuudessaan ja monipuolisuudessaan vertaistaan, varsinkin jos viiteryhmäksi otetaan uuden aallon myötä 70-luvulla pinnalle nousseet muusikot, ja nykyisin tuntuu ajoittain siltä, ettei sellaista uutta americanalevyä löydykään, jolla hän ei vähintään laula jossain stemmoja. Tämä levy ilmestyi kuitenkin ajankohtana, jolloin hän pääasiassa käytti aikansa julkaisemalla vuosittaisen albumillisen teräviä havaintoja elämästä ja sen lieveilmiöistä, ja ”Imperial Bedroom” on oikeastaan yhden popmusiikin komeimman albumisarjan kulminaatiopiste – minun kirjoissani hänen kuusi ensimmäistä albumiaan (en laske tähän sarjaan mukaan countrypastissia ”Almost Blue”) ovat kaikki vähintään hyviä ja neljä viimeistä loistavia.
Ennemmin tai myöhemmin nousevat käyrät yleensä taittuvat, ja niin Costellollakin vuonna 1983, mutta tämän sitä ennen ilmestyneen ”uuden aallon Sergeant Pepperin” jälkeen olisiki ollut paha petrata. Levyn laulut pukivat enimmäkseen ihmissuhdehavaintoja mitä moninaisimpiin vaatteisiin, eikä lauluntekijämme ollut vielä sortunut liian suuriin harhaluuloihin laulutaidostaan tai hänen sävelkynänsä hairahtunut ns. vakavan popmusiikin säveltämiseen. Bändihän oli ilmiömäinen sarallaan, ja sovittaja/tuottaja oli siis ammattilainen.
Laulut ovat varsinainen helmikimara. Urkuvetoinen ”Tears Before Bedtime”, pianoriffin vetämä ”Shabby Doll” ja jazzahtava ”The Long Honeymoon” maalaavat levyn alkupuolella ikävännäköisen kuvan avio-onnesta, jonka päälle majesteettinen ”Man Out Of Time” ja klassinen slovari ”Almost Blue” (josta mm. nykyinen rouva Costello, Diana Krall, on tehnyt loistavan version) jatkavat auvoa. Muita kohokohtia ovat mm. ”The Loved Ones”, kevyt ja ilmava popsoulveto, ja ”Kid About It”, joka jatkaa Costellon dramaattisten balladien sarjaa.
Jotkut sävelmistä eivät ehkä ole ikimuistoisia, eivätkä herra McManusin tekstit aina avaudu edes lukiessa, mutta kokonaisuutena tämä levy on sellainen hämmentävän kova paketti, jonka voi kuulla uudestaan kyllästymättä. Samaa ei voi sanoa kaikista hänen levyistään, eivätkä niistä popimmatkaan aina sula kovin helposti, mutta ainakin itse olen huomannut hänen varhaisten plattojensa seuranneen minua jo pian kolmenkymmenen vuoden ajan, tämä etunenässä.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti